MH-Varuste Blogi

MH-Varuste Blogi

 

Tervetuloa MH-Varusteen Blogisivulle!

Tämän sivun tarkoituksena on tarjota luonnossa liikkumiseen ja tuotteisiimme liittyvää lisätietoa.

 

Tuluksien käyttö

Retkeilijöiden suosimat tuluspuikot valmistetaan yleensä metalliseoksesta, esimerkiksi Ferroceriumista. Ferrocerium on metalliseos, joka koostuu muunmuassa magnesiumista, raudasta ja ceriumista. Tuluspuikosta saadaan terällä voimakkaasti raapimalla aikaan kuuma, noin 3000 celsiusasteen lämpöinen kipinäsuihku, jolla saadaan sopiva sytyke palamaan. Tuluksien etuna on, että niillä voidaan sytyttää usein tuhansia tulia ja ne tomivat myös märkinä.

Tuluspuikon käyttö vaatii yleensä vähän harjoittelua. Sytykkeenä voi käyttää esimerkiksi tuohesta, puukolla raaputettua pölykasaa tai kuivaa naavaa. Myös pumpuli syttyy yleensä hyvin. Muistathan että sekä tuohen, että naavan ottaminen maastosta vaatii aina maanomistajan luvan.

Kun tuluspuikkoon yhdistetään magnesiumpala saadaan aikaan erinomainen ja helppo tulentekoväline, jossa on sytyke mukana. Magnesiumpalasta, raaputetaan esimerkiksi iskuraudan sahanterällä pieniä magnesiumlastuja. Magnesiumlastut sytytetään raapimalla iskuraudalla tuluspuikosta kipinäsuihku magnsiumlastukasaan. Magnesiumlastut palavat noin 3100 celsiusasteen liekillä, jolla nuotio syttyy helposti. Magnesiumlastukasa kannattaa raaputtaa jollekin tukevalle alustalle, koska muuten sytytysvaiheessa kasa helposti hajoaa tuluspuikkoa raapiessa. Magnesiumlastujen määrän ei tarvitse olla kovin suuri, kunhan sopivaa sytykettä on käsillä lisää.

IMG_2829IMG_2817IMG_2820

 

 

Ilmansuuntien määrittäminen

Syksyllä liikutaan paljon luonnossa niin metsästyksen kuin marjastuksen ja sienestyksenkin merkeissä. Jokainen luonnossa liikkunut tietää kuinka helposti suuntavaisto pettää vieraassa ympäristössä.

Ilmansuuntien hahmottaminen auttaa huomattavasti luonnossa liikkujaa. Kun esimerkiksi autolta lähtiessään painaa mieleensä metsäautotien suunnan ja millä puolen tietä aikoo samoilla, on huomattavasti helpompi miettiä mihin suuntaan pitäisi lähteä kun on aika palata autolle. Vielä turvallisempaa on kuljeskella, jos on etukäteen katsonut kartalta liikuttavalle metsäalueelle selvät rajat. Alue rajautuu esimerkiksi pohjoisessa jokeen, idässä metsäautotiehen (jonka varteen auto jätetään), etelässä pellonreunaan ja lännessä toiseen autotiehen. Nyt jos tietää edes suunnilleen mihin ilmansuuntaan liikkuu, niin ennen pitkään tulee jokin ennalta katsotuista maamerkeistä vastaan, ja tiedetään heti missä ollaan, ja missä suunnassa on auto.

Ilmansuunnan määrittäminen on helpointa auringon avulla. Yksinkertaistettuna aurinko on aamulla (klo: 6.00) idässä, päivällä (klo: 12.00) etelässä ja illalla (klo: 18.00) lännessä. Aurinko (varjo) liikkuu 15° tunnissa. Kun kellon kääntää niin, että tuntiviisari osoittaa kohti aurinkoa sijaitsee etelä tuntiviisarin ja kellotaulun numero 12 puolivälissä.

ilmansuunnat_kuva_50.jpg
 

Itä-länsisuunnan määrittäminen auringon avulla onnistuu pystyttämällä kepin maahan ja merkitsemällä varjon päättymispisteen. Nyt odotetaan vähintään 15 minuuttia ja merkitään uudelleen varjon päättymispiste. Näiden kahden merkityn pisteen väliin piirretty suora kulkee lännestä itään (ensimmäisestä merkistä toiseen).

Yöllä pohjantähdestä kohtisuoraan taivaanrantaan vedetty linja näyttää pohjoissuunnan.

Luonto rakentuu myös osaltaan ilmansuuntien mukaisesti. Karkeasti eteläsuunnan voivat näyttää seuraavat merkit:

  • Muurahaiskeko sijaitsee yleensä puun tai kiven eteläpuolella
  • Muurahaiskeon loivin sivu on yleensä eteläpuolella
  • Puissa on enemmän, isompia ja alempana oksia eteläpuolella
  • Ison kuusen rungolle kasvaa tuuheimmat ja runsaimmat jäkälät eteläpuolelle
  • Koivun , haavan ja nuoren petäjän kuori on vaaleinta ja puhtainta alimpana eteläpuolella
  • Koivun rungolla tuohen murtumiskohdat ns. pakkasmurtumat ovat yleisempiä eteläpuolella

Karkeasti pohjoissuunnan voivat näyttää seuraavat merkit:

  • Naavaa kertyy puuhun yleensä enemmän pohjoispuolelle
  • Sammalta kasvaa enemmän kivien ja kantojen pohjoispuolelle

 

 

Paracord - Laskuvarjonaru

Paracord on kevyttä nailonista valmistettua narua, jota käytettiin alun perin laskuvarjoissa toisessa maailmansodassa. Nykyään sitä käytetään monikäyttöisenä yleisnaruna niin siviili kuin viranomaiskäytössä ympäri maailmaa.

Yleisin ja alkuperäinen military grade –paracord -naru on tyyppi III jota kutsutan myös nimellä Mil-Spec 550. Sen ydin koostuu seitsemästä kaksi säikeisestä nailonnarusta, jotka punotaan 32 säikeisen nailonkuoren sisään. Tämän tyyppisen narun vetolujuus on 550 paunaa (n. 250kg) ja ydinnarut poistettuna kuoren vetolujuus on 200 paunaa (n. 90kg).

Käyttöesimerkkejä:

  1. Paracordista voi punoa erilaisia rannekkeita tai vöitä, jolloin narua kulkee aina mukana. Internetistä löytyy useita ohjeita esim. Googlella hakusanalla "paracord bracelet"
  2. Sitä voi käyttää myös sahana, joka perustuu kitkan vaikutukseen. Sillä hankaamalla pystyy katkaisemaan esimerkiksi turvavyön
  3. Sitä voi hyödyntää erilaisiin ansalankoihin ruoan hankkimisessa tai sen ydinsäiettä voi käyttää kalastussiimana
  4. Ydinsäikeet ovat riittävän ohuita käytettäväksi lankana, jota voi käyttää varusteiden korjaamiseen
  5. Leirissä voi narua käyttää kaikkeen tarpeelliseen telttanarusta lähtien
  6. Parcord ei itsessään pala, mutta sen saa lämpenemään niin että sitä voi käyttää sytykkeenä. Sitä voi käyttää myös tulisahan valmistamiseen
  7. Hätätilanteessa siitä saa puristussiteen, tai sitä voi käyttää kolmioliinana
  8. Sillä voi korvata hätätilanteessa auton laturinhihnan
  9. Sitä voi käyttää hätätilanteessa laskeutumisköytenä (Ei ole tarkoitettu laskeutumis-/kiipeilyköydeksi, vain pakottavassa hätätilanteessa omalla vastuulla)
  10. Siitä voi punoa verkkoja